www.saloon.fi
EtusivuTervetuloa Saloon!YrittäminenKohti työllistymistäFor immigrantsLinkitYhteystiedot

Maija palasi kotiin ja kouluttautui sairaanhoitajaksi

Maija Järvinen on toteuttanut monien salaisen haaveen: hän on muuttanut takaisin kotikonnuilleen Salon seudulle ja opiskellut itselleen aikuisella iällä uuden ammatin.

Veri veti halikkolaissyntyisen Maijan päälle kolmikymppisenä takaisin lapsuuden maisemiin reilut parikymmentä vuotta sitten. Muuttokuorma suuntasi Turusta Halikkoon, jossa jo odotti miehen työpaikka. Maija puolestaan teki samaan syssyyn isommankin elämänmuutoksen.

- Olin Turussa ollut vuosia pankissa töissä ja päätin jättää ne hommat. Minulle sopii paremmin ihmisten kanssa työskentely kuin paperien pyörittely.

Tuohon aikaan Maijalla oli pari pientä lasta ja hän jäikin heidän kanssaan kotiin ja ryhtyi perhepäivähoitajaksi. Vähän myöhemmin hän päätti lähteä opiskelemaan perushoitajaksi. Valmistumisen jälkeen hän pääsi Salon terveyskeskussairaalan vuodeosastolle perushoitajaksi ja on viihtynyt samalla osastolla siitä lähtien.

- Mihinkäs minä täältä lähtisin, kun työyhteisö on niin mukava ja ilmapiiri avoin ja kannustava. Työvuoroja voi aina vaihdella toisten kanssa ja uskaltaisinpa väittää, ettei keneltäkään ole jäänyt mikään tosi tärkeä meno sen takia, että olisi joutunut olemaan töissä. Myös työnantaja joustaa työvuorojen järjestelyissä. Monet työkaverit ovat samalla ystäviä vapaa-aikana. Voisi sanoa, olemme kuin yhtä isoa perhettä, jaamme niin ilot kuin surutkin.

Työn ohella Maija on myöhemmin opiskellut sisätautikirurgiseksi sairaanhoitajaksi ja psykiatriseksi sairaanhoitajaksi.

- Salossa on hyvät kouluttautumismahdollisuudet ja opiskelu tuntui mielekkäältä, vaikka olikin välillä raskasta.

Maija kehuu työtään monipuoliseksi, jokainen päivä on erilainen. Osasto on muuttanut juuri vuosi sitten upouusiin tiloihin, joiden suunnittelussa on huomioitu työntekijöiden toiveet. Kuntouttavalla osastolla on 45 potilaspaikkaa. Maija työskentelee erityisessä saattohoitosolussa, jossa on kuusi vuodepaikkaa. Työ on henkisesti ajoittain raskasta, mutta samalla antoisaa. Saattohoito on lempeää ja inhimillistä perustuen potilaan ja omaisten toiveisiin.

- Meillä on paljon pitkiä sijaisuuksia täyttämättä, joten toivoisi todella, että tänne löytyisi ammattitaitoisia työntekijöitä. Kaikki otamme kyllä avosylin vastaan, Maija rohkaisee.

Vapaa-aikana Halikon kirkonkylällä asusteleva Maija lukee ja ulkoilee ja mikäs on ulkoillessa, kun upeat sienimetsät alkavat melkein takapihalta. Uusin aluevaltaus on kalastus, jota Maija on opiskellut mökillä.

- Ja ensimmäisen lapsenlapsen kanssa vietetty aika on kullan arvoista, onneksi lapsenkin perhe asuu täällä Salossa, Maija hymyilee.