Metallialan koulutus houkutteli Saloon
Heli Iihola seisoo jykevän sorvin ääressä Salon aikuiskoulutuskeskuksen koneistamossa. Haalareiden selkämyksessä lukee Iron Ladies. Heli kuuluu niiden onnellisten naisten joukkoon, jotka ovat aloittaneet aikuiskoulutuskeskuksen siipien suojassa metallialan perustutkintoon tähtäävän räätälöidyn kurssin.
- Olen todella tyytyväinen. Aloitin opiskelut puolisen vuotta sitten ja tiedän, että minulla on valmistuttuani varmasti töitä täällä Salon seudulla, hymyilee Heli.
Helin houkutteli Saloon nimenomaan metallialan työvoimapula ja kaupungin vuokra-asunto, viehättävä rivitalokoti Pahkavuorella. Heli muutti Saloon Lahdesta, jossa hän ehti asua parikymmentä vuotta.
- Tein Lahdessa puutarha-alan hommia ja olin muovitehtaalla töissä. Välillä olin työttömänä ja kävin muun muassa kivikurssin. Olin kaverin luona Kemiössä kyläilemässä, kun kävi ilmi, että voisin saada metallialan oppisopimuspaikan Karjaalta. Se homma ei sitten onnistunutkaan, mutta sen sijaan pääsin vuokratyöfirman kautta Saloon Nokialle töihin.
Heli kotiutui nopeasti Saloon. Kun tuli tilaisuus aloittaa varman työpaikan tarjoava metallialan koulutus, hän innostui heti mukaan. Naisille räätälöity metallialan koulutus käynnistyy tarpeen mukaan ja opiskelu kestää parisen vuotta.
- En pelkää isoja koneita, vaan minusta on hauskaa tehdä töitä niiden kanssa. Tulevaisuus näyttää, tuleeko minusta hitsaaja vai koneistaja.
Vanhalta kotipaikkakunnalta Heli kaipaa ainoastaan ystäviään.
- Täällä pääsee kätevästi vuoden ympäri polkupyörällä kouluun. Eikä Salossa ole mäkiäkään, joten pyöräileminen on ihanan helppoa, naurahtaa nainen, joka on haastattelupäivänäkin polkenut läpi lumen ja tuiskun koululle.
Helin rivitalokoti sijaitsee hyvien ulkoilumaastojen vierellä, mikä onkin onni, sillä perheeseen kuuluu reilun vuoden vanha lapinporokoira.
- Teemme päivittäin pitkiä lenkkejä lähimetsissä. On loistavaa, kun pääsee suoraan kotipihalta metsään ja silti kaikki palvelut ovat lähietäisyydellä.
Heli on alun perin kotoisin Kajaanista ja hän sanookin, että Salo on hänelle juuri sopivan kokoinen kaupunki. Ei liian suuri eikä liian pieni. Kaikki palvelut löytyvät kävelymatkan päästä, mitä Heli osaa autottomana ihmisenä erityisesti arvostaa.
- Tänne oli helppo kotiutua, sillä ihmiset ovat paljon puheliaampia kuin Hämeessä. Oikein aluksi ihmettelin, kun kaikki tulivat juttusille ihan tuosta noin vaan.
- Hauska yhteensattuma oli se, että siskoni muutti Oulusta Kaarinaan tähän lähelle hiukan ennen minua. Nyt asumme lähempänä toisiamme kuin koskaan aikaisemmin aikuisuutemme aikana, Heli naurahtaa.