Harrastusmahdollisuudet houkuttelivat Teijoon
Aurinko leikittelee keltaisen puutalon pihamaalla Teijon kirkonkylässä. Kevät tekee tuloaan. Sisällä kauniisti sisustetussa talossa äiti Leila ja perheen nuorin tytär Helena piirtelevät olohuoneen pöydän ääressä.
Närhisen perhe muutti Teijolle oikeastaan sattumalta. Isä työskenteli vielä muutama vuosi sitten monikansallisessa yrityksessä ja viisihenkinen perhe asui Oslossa. He halusivat kotimaasta talviasuttavan tukikohdan, joka sijaitsisi kohtuullisen matkan päässä lentokentältä ja satamasta.
- Ihastuimme Teijoon ja ostimme tästä talosta puolikkaan. Kun mieheni asemapaikka siirtyi Helsinkiin, meille tarjoutui tilaisuus ostaa talon toinenkin puolikas, Leila kertoo.
Työ on pitänyt perheen isän Helsingissä, työnantajakin on tosin vaihtunut. Pääkaupungissa on pieni kakkosasunto, mutta perheen koti sijaitsee kauniilla kirkonkylällä, 130 kilometrin päässä pääkaupungista.
- Tämä on ollut ihanteellinen ratkaisu meidän elämäntilanteessamme. Lapset saavat elää rauhallisessa ja turvallisessa kyläyhteisössä ystävien ympäröimänä.
Perheessä on kolme tytärtä: Katarina (8 v.), Emilia (5 v.) ja Helena (4 v.). Vanhin tytöistä käy koulua parinsadan metrin päässä sijaitsevassa idyllisessä kyläkoulussa. Leila käy parina päivänä viikossa töissä Meri-Teijo Centerissä Mathildedalissa, tuolloin nuorimmaiset ovat seurakunnan kerhossa tai hoitajan hoivissa kotona.
Leila ylistää asuinpaikan harrastusmahdollisuuksia loistaviksi. Kahden kilometrin päässä ovat Meri-Teijon hulppeat laskettelurinteet ja tien toiselta puolelta alkaa Metsähallituksen hallinnoima, yli 30 km2 kokoinen Teijon retkeilyalue. Parin kilometrin päässä sijaitsee myös Meri-Teijo Golf, joka voi ylpeillä Suomen pisimmällä golfkaudella.
- Talvisin laskettelemme paljon ja tytöt käyvät ratsastamassa läheisellä ponitallilla. Vanhin tyttäremme on aloittanut myös partion.
- Meille tärkeää on myös meren läheisyys, sillä harrastamme koko perhe purjehtimista. On todella mukavaa, että oman veneen saa tuohon aivan viereen laituriin. Lähistöllä on myös useita järviä, joissa on hyvät uimarannat.
Perheellä ei ollut ennestään mitään siteitä Salon seudulle, mutta he ovat kotiutuneet hyvin.
- Olen itse kotoisin Tampereelta ja sen jälkeen olen asunut Helsingissä ja kahdeksan vuotta ulkomailla Tukholmassa ja Oslossa. Vaikka olenkin peruskaupunkilainen, olen sopeutunut hyvin tänne Teijolle.
Tärkeänä sopeutumisen kannalta Leila pitää kontaktiverkostojen luomista. On hyvä lähteä mukaan paikalliseen toimintaan ja tutustua ihmisiin. Hän on itse mukana aktiivisen kyläyhdistyksen toiminnassa
Tilavaa vanhaa taloaan Närhiset ovat kunnostelleet pikku hiljaa. Talo oli jo ostettaessa hyvässä kunnossa, perusparannustyöt oli tehty. Heidän kontolleen onkin jäänyt lähinnä pintaremontin tekeminen. Seuraavaksi vuorossa on kylpyhuoneen remontti.
- Meille sopii erinomaisesti asua maalla muiden ihmisten lähellä. Lapset voi päästää huoletta leikkimään ulos ja lähettyviltä löytyy aina kavereita. On mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa, mutta luonto on aivan aidan takana, Leila hymyilee.